Norjassa osa 1

Week of waves -tapahtuman jälkeen jatkoimme Norjaan creekkihommiin. Henkka hyppäsi kyytiin ja Teemu haettiin Torniosta bussiasemalta mukaan, Visa ja Vili tulivat urheiluautollaan perästä. Kävimme pari yötä Trollilla lämmittelemässä laskumelontaa taas pitkästä aikaa. Sieltä suuntasimme Kultsjoånille jossa oli aivan liian vähän vettä. Lähdimme jatkamaan Norjaan samana iltana Gaustan pikkutien kautta, jossa tajuismme miksi vettä on niin vähän. Kaikki lumi oli vielä sulamatta! Ajoimme Trondheimiin ja etelämmässä sama tilanne jatkui. Vettä oli vähän ja yöt olivat kylmiä. Onneksi se ei lannistanut kovanahkaisia retkeilijöitä ja vähävetisiä jokiakin löytyi.

Tällä reissulla keskityimme videokuvaamiseen ja kenelläkään ei ollut still-kameraa mukana. Kuvat ovat pätkiä videosta tai puhelimella otettuja. Video on vielä tuotannossa!

Ensimmäinen joki oli kaikille täysin uusi tuttavuus Vigda. Jokioppaan mukaan vähällä vedellä hyvä joki ja sitä se olikin. II-IV joki joka välillä kaventui hauskoihin koskiin, mutta ei mitään suurempaa.

Seuraavaksi meloimme Buan, joka on taattua hyvää jatkuvaa koskimelontaa toistakymmentä kilometriä. Aloitimme buan haaran sillalta josta ensimmäinen hapokas kanto oli 100m alapuolella. Eli pro tip Buan melojille: kantakaa suosiolla tämän kosken alapuolelle ja menkää vesille vasta sieltä.

Seuraavaksi meloimme Ylä-Drivan, jossa lopulta olikin aika vähän vettä ja joki ei oikein vakuuttanut ketään meistä. No, tulipahan käytyä ja muutama hauska isompi koski matkalta löytyi. Vettä oli vähän luiskissa ja melat olivat kovilla. Teemun varamela sai kyytiä ja lapa napsahti poikki Visan käsissä, onneksi ilman kaatumista. Yksi putous jäi vielä odottamaan mahdollista seuraavaa kertaa...
Maisemat ylä-Drivan put inistä edellisiltana

Jatkoimme matkaa Ylä-Raumalle jossa yllättäen olikin hyvin vettä. Joki on todella hauskaa melottavaa ja sisältää kivoja möläytyksiä ja putouksia! Meloimme joen kolmeen otteeseen. Ehkä yksi reissun hauskimmista pätkistä. Scouttasimme myös Ala-Raumaa mutta class V-VI ja liian paljon vettä ei houkutellut kokeilemaan. Täytyypä palata joskus matalan veden aikaan.

Ylä-Rauman ensimmäinen koski

Visa menossa mini-hukan ensimmäiseen putoukseen
Teme mini-hukan toisessa putouksessa
Visan sweeppibooffi mini-hukalla
Juuso nojaa


Ylä-Jori oli seuraavana vuorossa. Täällä vettä oli ehkä kaikista vähiten ja vesille lähtö alkoi kaduttamaan parin kilsan jälkeen. Kaikki kosket olivat melottavissa mutta vauhtia ei oikein ollut ja kajakki kolisi pohjaan tämän tästä.

Ylä-jorilla ainoita koskia missä oli hyvin vettä

Iltamelonnan jälkeen lähdimme vielä ajamaan kohti Sjoaa, mutta siitä enemmän seuraavassa osassa!


Kommentit