Koivukoski - Langinkoski playrun

Sääennusteen mukaan tämän viikon perjantaina tulee talvi koko Suomeen. Kun talvitulva oli vielä voimissaan ja lämpötila reilusti plussan puolella suuntasimme Myllysen Harrin kanssa melomaan Kymijoelle Koivukoski - Langinkosken välisen runin. Vesimittari näytti Koivukoskelle noin sataa kuutiota, joka loi toivon kipinöitä sille, että Koivukosken hontto olisi melottavassa kunnossa. Harmiksemme Koivukosken padon portit eivät olleet suotuisasti auki, joten hontto ei ollut kuin keulasurffikunnossa.

Harri Koivukosken aallossa

Koivukoski - Langinkoski väliltä löytyi kuitenkin useita surffattavia aaltoja ja honttoja. Pätkän puolivälissä olevalla koskella pelattiin tovi microholessa jossa kärrynpyörät ja splitit olivat mahdollisia.

Kirjoittaja microholessa

Harri microholessa

Harri yhdessä pätkän suffiaalloista. Tässä voi olla hyvä aalto erittäin korkealla virtaamalla.
Langinkoskessa oli hauska boof and enjoy spotti kiven päältä murtuvaan epäsäännölliseen aaltoon sekä kosken lopun vinot hontot oli myös pelattavassa kunnossa.
Hyvä hontto ennen Langinkoskea, mutta huonossa paikassa kivenlohkareen takia.

Langinkosken möläys
Langinkosken lopussa oleva vino hontto oli melottavissa akanvirrasta käsin


Pätkä on kyllä melomisen arvoinen ja vielä korkeammalla virtaamalla voi runilta löytää enemmän pelattavaa. Silmiinpistävää oli useat paikat joihin saisi pienellä vaivalla rakennettua uusia pelipaikkoja.
Parin tunnin melonnan jälkeen oli vielä sen verran virtaa, että kävimme ottamassa muutamat surffit Sittarännin Kinkkupingossa. Paikka oli huuhtova, mutta hauska melottava.

Harri paukuttaa voltttia Jitsulla

ja kirjoittaja Jedillä

Kajakit salaman loisteessa melonnan jälkeen


Kuvat on valoitusolosuhteiden takia huonolaatuisia, mutta parempiakaan ei saatu.

Kommentit